tiistai 24. huhtikuuta 2018

Throw back tuesday; Kaikki on tässä ja nyt

Tiedättekö sen tunteen, kun olo on sellainen että nyt on hyvä ja kaikki on tässä ja nyt? Siinä hetkessä sitä aika ikäänkuin pyshtyy ja hetken ehtii ajatella, ettei mikään voisi olla paremmin ja kaikki tarvittava on siinä hetkessä. Muutama vuosi sitten olimme lomalla saarella, joka edelleenkin on yksi suurimpia suosikkejani ja johon toivon voivani palata vielä monen monta kertaa. Kyseessä on Espanjalle kuuluva Mallorcan saari, jossa on tullut lomailtua kymmeniä kertoja. Jokainen matka on ollut erilainen ja aina tuntuu siltä, että vielä jäi paljon nähtävää taas ensikerrallekin.

Only me & the beach ♥

Mieleen on erityisesti painunut eräs ilta, jolloin ei ollut kiire mihinkään, lomaa oli kulunut sopivasti sen verran, ettei kiire tai stressikään enää painanut ja matkaa oli mukavasti jäljelläkin vielä niin, ettei kotimatkakaan ennättänyt vielä kaivella takaraivossa :) Kerrankin oli vielä niin, ettei illaksi ollut etukäteen tehty mitään erikoisia suunnitelmia vaan annettiin jalkojen viedä sinne minne mieli teki. Poikettiin hetken mielijohteesta pieneen rantakauppaan, ostettiin pullo punaviiniä ja pähkinöitä viinille kaveriksi ja suunnattiin kohti rantaa. Auringonlaskua odotellessa kaivoin käsilaukustani sinne unohtuneet tuikkukynttiät (tässä ehkä syy, miksi laukkuni painaa aina niin paljon..) ja istuimme alas nauttimaan. Viereiselle kallionkielekkeelle saapui hetken päästä viiden hengen kaveriporukka kitara mukanaan ja ihastelivatpa saapuessaan kynttilöitämmekin :) Annoin ystäväporukalle laukustani kynttilän ja kiitokseksi saimme upeaakin upeamman kitaralla säestetyn lauluesityksen auringon laskiessa pikkuhiljaa meren taa.

Sunset♥

Siinä hetkessä ajattelin, ettei enempää voi ihminen toivoa. Kaikki ympärillä oli kertakaikkiaan täydellistä. Maailmassa ei tuntunut siinä hetkessä olevan lainkaan pahuutta, ei petturuutta eikä mitään, mikä voisi mielen pahoittaa.

Vaikka sellaisesta ihan perus-arjesta elämä suurimmaksi osaksi koostuukin eikä elämää oikein kannata elää ainoastaan lomilla tai muilla juhlallisuuksilla, on tällaiset pienet hetket niitä, joiden avulla sitä jaksaa syksyn pimeinä iltoina tai silloin kun mieli on muuten vaan maassa ♥

Palm trees♥

Toivon jokaisen meidän tulevaan kesään monen monta tällaista rakkauden ja ilon täyttämää hetkeä! Sellaista, että kun syksy taas saapuu, on mielessä paljon unohtumattomia kokemuksia, joita voi ilolla ja lämmöllä muistella♥

Lempeää tiistaita!



Throwback Tuesday on juttusarja, joka nimensä mukaisesti ilmestyy tiistaisin. 
Silloin muistellaan menneitä; palataan hetkiin, paikkoihin ja tapahtumiin, 
jotka ovat jääneet mieleen jostakin erityisestä syystä. 
Tervetuloa mukaan matkalle menneeseen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit ♥